torstai 10. toukokuuta 2012

Ny o kuppa...

...kuhumu/patti päässä nimittäin. Onnistuin heti aamulla lyömään pään semmosiin metallisiin kannattimiin tai johonki :D Hankala selittää. Kävi aikas kipiää, mutta onneksi osu niin etupuolelle kalloa ettei lähteny kuitenkaan taju. Nathan varotti niistä metalleista viime viikolla, mutta ku mulla oli niiiin kiire tarkastaa lehmät joilta maito oli yhtäkkiä loppunu, niin en ehtiny ajatella muuta. 

Mun kumpparit! :D


Kolme lehmää lähti tänään pois, kaksi niistä oli niitä lehmiä miltä maito oli loppunut tai vähentynyt. Tärkein syy näillä kahdellakin lähtemiseen oli kuitenkin jalkavika, sillä ne ontuivat. Tänään ei ollut yhtään utaretulehduslehmää, jee! :) Mutta yks lehmä sai jostain allergisen reaktion, onneksi huomattiin ajoissa ja lehmä sai lääkettä ja alko heti voimaan paremmin.

Tässä näkyy miten pahasti lehmä ehti turvota ennen kuin saatiin pistos annettua. En pysty muistamaan mitä sille pistettiin. :/
Vasemmalta puolen. Silmät oli jo melko ummessa.
Maha-aluekkin oli vähän turvonneen olonen.
Oikealta puolen. Näkyy kuinka on
tosiaan pään aluekin jo aika turvoksissa.

Näyttää ihan minulta aamulla. :D :(

Pääsin tänään käytännössä näyttämään miten se hiehon köytettynä lypsäminen tehdään. Tuolla on ainaki yksi semmonen hieho minkä halusin lypsää köyden kanssa. Tämä oliki vaan vähä kinkkisempi tapaus nimittäin vaikka yks jalka oli ilmassa niin yritti potkia vieläki ja hakkas sitte vähä sitä sidottua jalkaa robotin boksiin niin että lähti karvaa :/ En ois halunnu satuttaa sitä hiehoo, meillä ku ne yleensä on luovuttanu ja lopettanu potkimisen :D Mutta tuo hieho ku on saanu tehä sitä niin pitkään. Se sitte suuttu meille ja piätti maitonsa. Omapa oli valintansa, saatiin silti lypsettyä maitoa enemmän ku hetkeen! Sen verran kova potkija oli kyseessä. Ajattelin että jos kerran päivässä kokeilis lypsää sen noin.. Jospa se rauhottuis siitä. Tai sitte ei. Mutta jos ei niin sitte se saapi lähtiä asemalypsylle :D

Tunneli Phase 2-puolelta. Oon ehkä puolessa välissä Phase 2-puolta. Eli oisko tätä tunnelia semmonen 60-70m kumpaanki suuntaan :)
Kiusasin Aaronia että mitäs tehään viikonloppuna ku mullaki on vappaa päivä ja sillä on ajokortti ja auto. Aaron sano että aikoo kahtua telkkaria :D Eipä siinä... Pitää kokeilla suostutella sitä vielä vähä jos käyttäs mua vaikka Walmartissa.. Tai sitte vaan käyn jollain pienellä pyöräretkellä ja jotain.

Lopuksi jotain maisemakuvia robottinavetan läheisestä pellosta. :)


Peltoa. Ohraa muistaakseni tuolla kasvaa.

Toimistolta päin kuvattuna. Oikealla näkyy robottinavettaa. Vasemman puolimmainen kuva on oikeastaan jatkoa ylimmäiselle kuvalle:)


1 kommentti: