maanantai 16. heinäkuuta 2012

Kuulumisia.

Kylläpä se aika vierähtää nopiaa, kun on paljon tekemistä. Työpäivät on niin pitkiä, ettei ole tahtonut ehtiä tekemään oikeen mitään.. Vapaapäivätkin on menneet nopsaan :) Kuukausi on vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta. Ja mitä se kuukausi on pitänyt sisällään? Töitä. Vähän vapaatakin.

Tänä vuonna oli todella erilainen juhannus, kun juhannussavusauna jäi välistä. Ja olin vielä töissäkin sopivasti. Täällä ollessa on kyllä oppinut huomaamaan, kuinka suomalaiset todellakin ovat sauna-kansaa. Tai ainakin minä itse olen. Täälläkin kun on ollut välillä tosi karseita työpäiviä, niin sitten on mielessä vaan käynyt, kuinka ihana olisi päästä saunaan.. Se katkaisee päivän ja rentouttaa. Kaikki kahtooki kieroon täällä, ku sanon että saunotaan kesälläki :P Meijän kesät toki ei ole yhtä kuumia ja kosteita, kuin täällä on. Mutta silti. Takaisin aiheeseen.

Don jäi lomalle kesäkuun alkupuolella ja oli poissa 11päivää (muistaakseni). Olipahan melkonen ralli, kun olimme Nathanin kanssa kahdestaan ja oli bst-viikkokin ja kaikkea mahollista.. Kiirettä piti mutta selvittiin! 22.6 menimme Nathanin ja Stacyn kanssa käymään Baltimoressa, ja voin oikeastaan kirjoittaa siitä reissusta erikseen omalle sivulle :) Tämän jälkeen Nathan jäikin sitten lomille (11pv) ja olin yksin töissä sen viikonlopun, ja Donin kanssa sitten seuraavat päivät. Tulikin siinä sitten semmonen 9päivän työputki, kun halusin säästää vapaapäivät toiselle viikonlopulle, että pääsen biitsille =) Ihan mukavasti kertykin siinä sitten noita tunteja, mutta selvisin vaikka väsynyt olinkin. Nyt ei taho sitten enää oikein kiinnostaa mennä töihin, kun on vaan jo kotiinpaluu mielessä =) Ja siihen onkin nyt sitten enää kaksi viikkoa..

Nyt on ollut mukavat kolme päivää vapaata, ja akut on ladattu melko hyvin. Lauantaina kävimme Jones-perheen reilun tuhannen lehmän maatilalla vierailulla. Toisena paikkana oli ihana Jersey-tila. Jersey-tilalla laidunnettiin karjaa. Tässä on taas se linkki sinne Jersey-tilalle: St. Brigid's Farm . Eilinen vapaa päivä meni skypettäessä ja lepäillessä, toki piti käydä vähän shoppailemassakin ja löysin kaksi ihanaa mekkoa! Olen menossa lapsuudenystäväni häihin kun tulen takaisin Suomeen, ja siinä ei montaa päivää ole väliä joten oli ihan tarpeeseen tuo shoppailureissu. Onneksi löysin mekon, ja itseasiassa kaksi. Siinä vaiheessa ajattelin että antaa mennä! Ompahan pitemmäksi aikaa sitten mekkoja, ja kun mulla ei niitä pahemmin oo.. On vaan kaks pikkumustaa ja sitte ylppärimekko, joka on valko/hopea/harmaa, joten ei tuota väriskaalaa kovin mahottomasti oo ollu.. :)  Tänään en oo sitten tehny mitään, en saanu nukuttuakaan kovin pitkään. Kirjoittelin kirjeen ja synttärikortin loppuun, skypettelin kotipuoleen.. Ei oikeen oo ees jaksanu tehä mitään. Illalla varmaan tehdään mozzarellaa =) Emäntä lupasi opettaa.. Mukavaa! Toivottavasti muistan tämän taidon koko elämän :D

Nyt on tosiaan enää yhteensä viisi (5) päivää töitä! Tällä viikolla kolme ja ensiviikolla kaksi. Tänä viikonloppuna lähden Stacyn ja Nathanin mukana Ocean Cityyn biitsille! Toivottavasti saisin vähän rusketusta, mutta pelkään että oon tuon viikonlopun jälkeen lähinnä niinkuin rapu...

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Viikonlopun saldoa

Voi että kun ei meinaa jaksaa kirjotella mitään enää töitten jälkeen, kuumuus alkaa tehä tehtävänsä. Viikonloppuna tuli käytyä rodeossa ja Washingtonissa, olihan se makijaa! Rodeosta voin todeta sen verran, että viihdyttävää se oli mutta kyllä on cowboyt hulluja. En kyllä omaa kultaa päästäs sonnien selkään hyppimään :/ Pitihän se vähä turisteilla sitte ja käyvä sonnin selässä istumassa ;D Mutta se oli niin pienessä häkissä/karsinassa ja oli tosi rauhallinen. Ei ne koko aikaa riehu. Eihän karhutkaan riehu koko ajan ne syö välillä puolukoita... :D Joopa joo. Mutta oli melko lopetus illalle ku viimenen cowboy oli pari sekuntia selässä ja lens pois, löi päänsä sonnin pään kans yhteen ja taju lähti. Oli aika karseeta katsottavaa mutta sitä varten siellä on paljo porukkaa häkkien reunoilla, että saa nopeasti loukkaantuneet pois. Naiset ei sonneilla ratsasta vaan heillä on oma vastaavanlainen kisa: kuka ratsastaa nopeiten tietyn matkan. Tynnyrit pitää kiertää ja jos tynnyri kaatuu tulee viisi sekuntia lisää aikaa. Kyllähän ne melko nopeasti ratsasti.. Niin ja pienet lapset sitte kilpaili siitä kuka pysyy pisimpään lampaan selässä! Nuorena se on vitsa väännettävä..
Brindle-sonni, ei halunnu mennä takasi :)

Washingtoniin lähdettiin sunnuntaina aamusta ajelemaan ja hypättiin junaan jossain, en muista enää mikä kaupunki se oli :D Kuitenki mentiin junalla ettei tarvis suurkaupungissa ajella. Nähtiin valkoinen talo, Washington monumentti, "The Mall" (museoita ja nähtävyyksiä) ja luonnontieteellinen museo bongattiin sieltä.. Kaikki nuo museot oli ilmaisia ja kyllä sen huomaski.. Oli tosi paljo porukkaa, no toki oli viikonloppukin, mutta se ihmismäärä! Ja tietenki turvatarkastus ennen ku menee sisälle. Kuinkas muuten. Tietenki syötiin hyvin ja juotiin isot oluset (kylläki saksalaista) ja sitte vähä shoppailtiin.. Yritin etsiä mekkoa häihin, ja löysinki! Mutta se oli xs-kokoa joten ei oikein mennykkään kiinni :D Sain sen hyvin päälle mutta vetoketju ei menny ylös asti.. Kiinnostava tieto :D Eli mekon etsintä jatkukoon toisella kertaa.

Valkoinen talo.

Maanantaina en tehny mitään kummempia, kotipuoleen vaan yhteyksissä ja olipahan mukavaa vaan rentoilla koko päivä :)
Tällä viikolla on lämpöasteet turhanki isoja ja kosteusprosentti on järkyttävä eli oon aika poikki koko ajan. Ei kyllä oo helpottanu yhtään ja nyt on kyllä todellaki kuumempi ku mitä sillon aiemmin valitin :D Huomenna torstaina lämpötilan pitäs vissii olla 40 ja kosteus siihen päälle.. Että näin. Huomenna meenki katsomaan baseballia ja perjantaina pääsen Staceyn ja Nathanin mukana Baltimoreen! Maanantaina pitää mun ollaki sitte töissä, ku paikkaan Nathania, sillä ku alkaa loma. Huh huh.. Toivottavasti kuun vaihteessa ei oo kuuma, ku oon yksin sillon taas vastuussa tuosta navetasta.. En kestäis sitä :D Lehmät ei liiku ja koneetki kettuilee.. Mutta nyt pitää vaan pitää mielessä huominen ja perjantainen breikki, niin jaksaa värkätä tuolla navetalla!
Washington monumentti.

lauantai 16. kesäkuuta 2012

Vilinää ja vilskettä.

Oon tosiaan työskennelly yksinki jo tässä välissä, on vähä kirjottaminen unohtunu ku on ollu niin väsyny :) Olin viime viikonlopun töissä yksin ja myöski viime perjantain.  Nyt on vapaa viikonloppu ja tarkotuksena on suunnata rodeoon tänä iltana ja ehkä Washingtoniin sunnuntaina. Kävis vähä pörräilemässä sielä =) Seuraavat kolme viikonloppua oonki töissä putkeen, ja yhen niistä oon taas ihan yksinään. Kaikkein hirveintä on ollu yksinään työskentelyssä se, että ei oo ollu puhekaveria :D Muuten on kyllä menny ihan hyvin. 

Viime viikolla tein muutaki uutta: ajoin lehmätaksia ja tein yhen tiineystarkastuksen. Lehmätaksihan oli siis rattori+peräkärry-yhistelmä. Mulla ei onneksi ollu muutaku yks lehmä kyyissä, mutta olihan se jännää :D Nathan yrittää myös alkaa opettaa mua miten peruutetaan peräkärryn kanssa, ku tähän mennessä kaikilla muilla on tahtonu mennä hermo siinä hommassa enkä oo sitte oppinu sitä vielä :P Periaatteen tiiän, mutta se on jotenki hirveen vaikia peruuttaa siltiki. Tiineystarkastus tehtiin yhelle lehmälle, joka oli puottanu yhtäkkiä maitotuotoksen 18kg:sta johonki 3kg:n. Oli musta niin omituinen puotus, mutta lehmä oli tiine ja rupes vaan touhuamaan umpeen menemistä. Seuraavana päivänä oliki sitte tuotos vähä enempi, joten kaikki oli hyvin sen osalta. Mutta olihan se hassua, kun en oo ikinä tiineystarkastusta tehny :D Mutta ois tarvinnu suomenkielisen opettajan.. Vasikka potki kättä vasten :) Oli kuitenki helppo tehä tiineystarkki ku oli n.7kk tiine.

Tänään lähetään rodeoon tosiaan ja ootan kyllä sitä tosi paljo! Pääsee vähä taas tuulettuun ku tähän mennessä ei ihan mahottomasti olla muualla käyty.. Eilen illalla kyllä käytiin Regulan kanssa kahtomassa Gettysburgin iltaelämää ja käytiin viinejä maistamassa, eipä ollu niissä kehumista mutta oli kuitenki mukava istuskella penkillä ja kahtua ihmisiä :D Kunnon kyyliä taas vaihteeks oltu =)

Ens viikolla mulla onki vapaana maanantai ja perjantai, ku pitää olla sitte maanantaina 25.6 töissä paikkaamassa Nathania. Ja samoin sitte perjantai 29.6 on vapaa ja maanantai 2.7 töissä. Sen jälkeen alkaaki sitte olla päivät tosi vähissä, pitää alkaa suunnittelemaan että mitä tässä vielä tekis ennen ku takasi Suomeen tulee. :) Ens viikolla torstaina baseball-otteluun ja perjantaina kahtelemaan Baltimorea Nathanin ja Stacyn kanssa.

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Normipäivä.

Jestas mikä päivä, onneksi se on kohta ohi. Mutta kerrompa vielä siitä maanantaisesta robottivierailusta. Merkki ja malli olivat tosiaan tarkemmin Galaxy Astrea 20.20. Itselläni pisti silmään, kun lehmillä ei ollut kaulapantoja! Tunnistus tapahtuikin alempaa, jalassa oli samalla idealla kuin kaulapannassa, pieni mötikkä "rannekoruna". Miten nyt taas tämä varhaisiän dementia iski ettei osaa sanoja suomeksi eikä englanniksi.. :D
Olivat tuolla tilalla asettaneet lehmät myöhässä oleviksi, kun edellisestä lypsystä on yli 15h. Miksihän ne niin kauan? Itestä tuntuu niin kamalalta vieläki kahtua täällä Mason Dixonilla ku lehmät menee melkeen 18h... Ja ku periaatteessa pitäs ajella noita 16-17h sinne robotille, ja sitte tietty ne jotka on sen yli 18h.. Jo pelkästään 12h on minusta paljon :D Onneksi Suomessa kuitenki rajana on tuo 12h.
Possu.
Tänään tosiaan oli ihan hirviä päivä. Kaikki alko jo aamusta menemään päin mäntyä, ku kaks robottia ei saanu yhteyttä tietokoneeseen ja niihin piti sitte joku osa vaihtaa.. Sitte tuli vielä jotain huoltomiehiä, jotka pisti koko navetan ihan mylläkäksi. Ne hitsaili jotain robotin portteja, ja se palaneen käry mikä siitä synty aiheutti lehmissä ei-niin-mukavan reaktion: ne lakkas menemästä roboteille kun ne haisi. Ja ku nämä alotti justii siitä päästä navettaa mikä laittaa sen hajun menemään sitte ympäriinsä rupelien takia, niin kaikki lehmät oli pöhölönä siitä hajusta. Onneksi ne ei enää huomenna sitte oo, saivat ilmeisesti tehtyä kaikki. Älyporttejaki oli tietenki sekona: yks oli lähteny irti sylinteristä tai mikä se nyt onkaan ja sitte toinen oli onnistunu menemään solmuun erotteluportin kanssa. Elukat vastusti muutenki, eilen tuodut lehmät ja hiehot oli osa ihan pöhölönä. Varmaan tuosta  kärystä johtuen.. Kaikenlisäksi vielä löin pääni kahessa eri paikassa (ei onneksi osunu samaan kohtaan) ja ensimmäisellä kerralla lähti jalat alta. Tällä kertaa en kaatunu potkuskootterilla, mutta lähellä seki oli. Sen sijaan teloin kyynärpääni ja polveni, jotka on molemmat kivasti turvonnu. Jospa huomenna ois vähä helpompi päivä?

tiistai 5. kesäkuuta 2012

Robotteja..

Maanantaina käytiin kahtomassa sitä Insentecin Galaxy-robottia. Tämä on siis käsittääkseni sama merkki mitä Pellonpaja tuo Suomeen. Pääsin näkemään "luonnossa" kuinka tämä "kaksi boksia ja yksi käsivarsi" toimii. Olin yllättynyt, mutta joitakin epäkohtia huomasin myös. Hyvää oli kaksi erilaista tapaa löytää vetimet: kamera ja laser. Tälle robotille ei käsittääkseni voi itse opettaa manuaalisesti vedinten sijainteja, vaan kone tekee sen automaattisesti. Mielenkiintoista. Pitää päästä Suomessakin näkemään tämmöistä robottia ja eritoten robotin asiantuntijaa, minulta meni kyllä ohi varmaan paljon ku englanti ei kuitenkaan oo äidinkieli...

Tänään tiistaina oli kyllä jotenki niin harmaa päivä pitkästä aikaa! Oli mukava viikonloppu takana, nukuin 9h edellisenä yönä, mikä oli paljo verrattuna viimeseen kahteen viikkoon... Ehkä se johtuuki liiasta unesta, että oon niin väsyny. Tuotiin tänään 16 uutta lehmää ja ensikkoa robottinavettaan, mutta selvittiin yllättävän hyvin. Kerranki mulle sattu näppäriä ensikoita, ei tarvinnu kummemmin "tapella" että sain ne robotin boksiin :) Ja tällä tappelulla tarkotan sitä, että viimeksi mun piti kirjaimellisesti työntää ne sinne boksiin. Olipahan taas urheilua, ku taisin 3 ensikkoa työntää boksiin helteellä.. Huh huh! Toki sääkin vaikuttaa paljon eläinten käyttäytymiseen, ja nyt on varmasti paljon, paljon helpompi eläintenkin liikkua. Ja kyllä sen näkee. Tällä hetkellä (toki kun ollaan vajaakäytöllä...) lypsyjä on keskimäärin 2.7 ja jopa 2.8 päivässä eläintä kohden. Kyllä se tuosta taas putoaa rajusti alas, kun kunnon helteet alkaa.. Empä minäkään tiiä miten ite selviän siitä helteestä, pitää alkaa henkisesti jo valmistautumaan! Ku ois ees järvi mihin sais mennä uimaan.. :| On täällä jossain ilmeisesti järvi, mutta sain sen käsityksen ettei siellä saa uida, kun on niin syvä. Ihmiset sitte ui/hengailee yleensä uima-altailla... Omituista, kun on tottunut järvessä uimaan :)

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

2.-3.6.

Voi että oli kerrassaan mukava viikonloppu. Ehti kaikelta kiireeltä vielä olemaan kotipuoleenki yhteydessä. Aika hyvin siis :) Lauantaina käytiin tekemässä aamusta Regulalle pankkitili ja minä kävin laittamassa palkkani tilille :) Sain ekan palkan vasta nyt, mutta ei haittaa, eipähän oo tullu tuhlattua sitä :D Tämän jälkeen käytiin kiertelemässä turistikaupoissa, ja löyty jotain pientä ja kivaa kotiinviemistä :) Voi olla että pitää käydä vielä uusiksi sielä, oli nimittäin niin ihania pikkukauppoja. Toki varmaan pikkasen hintaaki hilattu korkiammalle..
Yritin olla taiteellinen. En jaksa muokata.

Lounas tultiin syömään kotiin ja sen jälkeen mentiin vielä pikasesti käymään outleteilla, ja tuli osteltua vaatteita :D Aika hyvin tämmöselle joka ei tykkää shoppailla. Pikkasen olinki väsyny sen jälkeen, piti jännittää aina niin kovasti tuon pankkikortin kanssa. Illalla mentiin baseball-ottelua katsomaan ja olihan se hienoo! Oli mukava käydä oikeesti jossain muualla ku vaan olla kotona 24/7. Ja sain maistella ameriikan oluttaki, vahvinta mitä löytyy. Olihan se ihan juotavaa, mutta ei se nyt mitenkään vedä vertoja eurooppalaisille :/ Naurettiinki Regulan kanssa, että vesi on täällä pahaa, mutta onneksi olut maistuu oikealta vedeltä! ;) No ei nyt ihan :P Saimme Nathanin suhteitten avulla Regulan kanssa pelissä käytetyt baseball-pallot, oli tosi kiva juttu! Ei tarvinnu tapella kaikkien pikkulasten kanssa niistä kentältä lentelevistä palloista.. ;) Niin ja tietenki piti maistella hotdogia, no oli se ihan hyvää. Enempi kaipaisin mausteita ja härpäkkeitä sekaan, ku pelkkä nakkimakkara ja ketsuppisinappi.
Pistetilanne.

Tänään sunnuntaina otettiin rennosti, käytiin tutustumassa vähän USA:n historiaan. Sisällissodan ratkaisuhetket käytiin Gettysburgissa, joten täällä on kovasti kaikkea historiaan liittyvää. Kävimme sitten  Gettysburgin taistelumuseossa (tai joku semmonen, en nyt osaa suomentaa, jumitan). Hyvin tuolla kolmisen tuntia suju, ja oli tarkotus sitte ihan kierrellä niillä taistelukentillä mutta ei jaksanu. Tyydyttiin sitte vaan istuskelemaan tuon rakennuksen lähistöllä ja juotiin kahvia, oli niin nätti päivä. Ollaan aika laiskoja, mutta musta oli niin kivaa vaan olla siinä Regulan kanssa ja puhua kaikkea kivaa :) Eikä ollu niin kauhia kiire mihinkää.
Sielä oli upea taulu. Oli tehty melkeen ku 3D:ksi, kerrassaan upea. Ei voi sanoin kuvailla. Oli iso ja kuvasti tätä sisällissodan kulkua.

Huomenna mennään sitten kattomaan Sentekin Insentecin robottia.. Siinä on siis kaks boksia ja yks käsivarsi, ootan mielenkiinnolla miten se toimii ku en oo ikänä semmosta livenä nähäny. Mulla on vähä skeptinen suhtautuminen tuohon, mutta yritän olla avoimin mielin!
Myös tätä 3D-vaikutelmaa lisäsi etualalla olevat koriste-elementit. En osaa nyt jostain syystä yhtään kirjottaa, unohin totaalisesti millä sanalla nuita voi kuhtua. Koittakaa ymmärtää. Varhaisiän dementia iskee jälleen! :D

maanantai 28. toukokuuta 2012

Kuukausi takana: mitä olen oppinut.

"Hieman" kosteutta havaittavissa aamulla.

Nyt on kuukausi takana niin tänne tulosta kuin töissäkin, kun aloitin työt neljä viikkoa sitten maanantaina. On se hurjaa.
Asioita mitä oon oppinu täällä ollessa: tärkein on varmaan se että ylipäätään pystyin ite lähtemään ja selviämään tuosta lennosta ja lentokoneen vaihosta. Sain paljon itseluottamusta siitä. Toinen on se, että oon kuitenki hyvin onnellinen hyvinvointisäädöksistä Suomessa. Ei lehmät oo ennenkään mulle olleet sillälailla lemmikkejä, mutta minä kunnioitan kaikenlaista elämää ja siksi on minusta vähintäänkin kohtuullista, että näille "työkavereille" tarjotaan hyvät oltavat. Vaikka se kuinka tuntuu turhalta että sitä rahaa törsätään parsiin ja että joka lehmällä olisi tilaa ruokintapöydällä, on se hyvä asia. Täällä kun ei ole mitään sellaista, niin voi jestas.Ruokintapöytätilaa on tosi vähän, taitaa juuri ja juuri mahtua vähän yli puolet lehmistä syömään kerralla. Ja makuuparsia oli muistaakseni joko 50 tai 55 per karsina. Lehmä on kuitenkin laumaeläin, ja olisi hyvä jos sillä olisi mahdollisuus pystyä tekemään asioita samanaikaisesti muun lauman kanssa. Pakko myöntää, että minua ällöttää tämä amerikkalainen tehotuotantotyyli. Miksi yhden mantereen pitäisi pystyä ruokkimaan kaikki muut? Siihen he ilmeisesti pyrkivät kaikilla kasvuhormonipiikeillään ja muilla aineilla joilla yrittävät saada tuotantoa paremmaksi. En myöskään tykkää tuosta että lehmiä käytetään noin vaan tuotantoeläiminä. Jos joku kehtaa vielä minulle sanoa että Suomessa on tehotuotantoa, niin en vastaa seurauksista..

Oiskohan tämä kakkos-kolmos-karsinoiden välistä. Oikealla ja vasemmalla reunoilla voi nähdä väliseinät alhaalla, tarkoituksena on yrittää saada viileä ilma pysymään navetassa. Tässä sumutetaan juuri vettä.
Haluan kertoa esimerkin yhdestä lehmästä. Tämä on semmoinen lehmä, mikä pitää ajaa kaksi kertaa päivässä lypsylle, kun ei itse enää viitsi kulkea vapaaehtoisesti. Lehmällä on ensimmäinen laktaatiokausi menossa, se on syntynyt 14.12.2008 eli on 3 vuotta ja 5kuukautta vanha. Ensimmäinen laktaatiokausi. Eli yhteensä on ollut lypsyssä 517 päivää. Tuotos on tähän mennessä ollut 14 423 kg eli keskimäärin 27,89kg/pv jos laskin oikein (ei kovin tuottelias). Muistaakseni tämä lehmä on menossa umpeen ensi kuun puolella, että pääse sitten viimeinkin lomalle..

Mun kaveri 8008 alias BOOB. :D Olen ollu tämän kaverina lypsyllä, rauhoittanu seisomalla vieressä ja lauleskelemalla ku tahtoo vähä potkia kun utare alkaa tyhjetä. Nätisti on mennyt ilman köyttä.
Kolmas asia minkä olen oppinut on se, että tämä vahvistaa sen tosiasian että haluan työskennellä lehmien parissa jatkossakin. Mutta huomattavasti pienemmässä mittakaavassa. 2600 lypsylehmää on liikaa. Tai edes tuo reilu 1000 minkä kanssa minä olen tekemisissä.

Aina ei voi voittaa.. Köysikäsittely menossa. Ei muuten paljo auta tällä neitillä. Tai sain melko tyhjäksi utareen, mutta ei muuten luovuttanu niinkö potkuri-hiehot kotona.. Melkeen kaatu ku potki vieläki vaikka kolmella jalalla pysty vaan seisomaan. Eli luovutin köysihommat tämän kanssa, en halua aiheuttaa eläimelle vahinkoa ja tyydyn jatkossa yrittämään pelkästään suomilaulu-rauhoittelulla. Jos ei kohta rauhotu saa lähtiä takas asemalypsyyn.
Kuukausi siis on jo takana ja mitään en ole vielä ehtinyt tehdä.. Tänä viikonloppuna asiaan tulee muutos, niinkuin aiemmin jo kirjoitin. Viimeinen viikko on ollut ihan järjettömän kuuma, ja kaikki vaan sanovat, että ei tämä ole vielä edes kuuma. No on se tämmöselle suomalaiselle.. Huh huh. Onneksi tuolla navetassa on viilennyslaitteet.. Ja on tosiaan mullakin nyt ilmastointi, onneksi! Ehkä saan jatkossa nukuttua yöni paremmin, vaikka tuo masiina pitääkin melko isoa ääntä :) Siitä tulikin mieleeni, että vasikoilla ei täällä ole mitään viilennyslaitteita.. Kysyin Doylelta, hän vastasi: pian tulee tutkimustulos joka tuo ilmi vasikoiden viilennyksen hyödyt. Anteeks mitä... :/ Tuskin kasvu ainakaan on kovin reipasta noilla pikkusilla tässä kuumuudessa.. No, alan kuulostaa joltain kettutytöltä/talitintti-ihmiseltä joten ehkä on parempi painua pehkuihin (heh heh). Ainiin ja mehu on auttanut asiaa, ei oo enää ollu niin huono olo tuolla navetalla iltapäivällä. Ja tietysti se, että viilennyslaitteisto on käytössä.
Vauhissa otettu kuva, mutta tästä näkee miltä robottinavetta näyttää kun verhot on alhaalla.